• Helsingin Sanomien artikkelissa 3.8. (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005778035.html) nostettiin esille kliinisten lääkekokeiden huono tilanne Suomessa sekä uusien syöpälääkkeiden hidas saapuminen kotimaan markkinoille. Tilanteeni nostettiin lyhyesti esille, ja haluankin nostaa muutamia tarkentavia kommentteja potilaan näkökulmasta.

Koska syöpäni on niin harvinainen, hoitoon liittyvän vertaistuen saan kansainvälisiltä areenoilta. Mielenkiintoisena seuraan keskustelua meren toiselta puolelta, jossa lääkekokeet ovat arkipäiväistä toimintamallia syövänhoidossa. Kliiniset kokeet kuuluvat Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa lääkärin  työkalupakkiin, josta hän tarjoaa mahdollisia sopivia vaihtoehtoja potilaalle. Jokaisen hoitavan lääkärin Suomessakin tulisi ottaa selvää uusimmista lääkekokeista ja tutkimuksista. Potilaan oma aktiivisuus ja puoliensa pitäminen on sananmukaisesti elintärkeää, sillä edelleenkin 2010-luvun Suomessa kukaan muu ei sitä puolestasi tee. Tämä ei voi olla se käytäntömalli tilanteessa, jossa sairastunut ihminen ei erota maata taivaasta.

Ilman oman lääkärini kiinnostusta kansainväliseen tutkimuskenttään, olisin mitä todennäköisemmin kuollut. Johtuuko siitä, että hän on lähtöisin muualta ja tottunut työskentelemään globaalissa kentässä, joka tuntuu kovin mahdottomalta kantasuomalaisille onkologeille. Kolmen vuoden aikana olen ollut joko lääkärin työtehtävä tai potilas, joka pyritään pitämään elossa. Työn kohteena olemisen koin ollessani yliopistosairaalassa hoidossa, jossa hoitopolkua ohjaa tilasto. Tässä tilastossa olin heille kuollut. Siirtyessäni kotikuntani keskussairaalaan, olin vihdoinkin yksittäinen potilas, jonka hoitopolku rakennettiin yksilöllisesti.

Kustannustehokkuus eli raha. Nämä ovat ne seikat, jotka ohjaavat potilaan hoitoa ja nykyisellään usein estävät sen. Uuden sukupolven syöpälääkkeiden hinnat ovat korkeita, ja se karsii myös niitä tarvitsevat potilaat minimiin, ja niitä saavien potilaiden arvo hinnoitellaan yhteiskunnalle. Koska kuulumme Euroopan unioniin, miksi emme hyödynnä isomman joukon voimaa? Belgia ja Hollanti, myös pieninä maina, karsivat omia lääkekulujaan luomalla kahden maan ja lääkeyhtiöiden välisiä ostosopimuksia, joilla kuluja pystytään karsimaan huomattavasti. Erityisesti harvinaisten sairauksien hoitoon tarkoitettavat lääkkeet kuuluvat tarjousneuvotteluiden agendalle. Aloitteeseen on liittynyt myös muita Euroopan valtioita, muun muassa Luxemburg, Itävalta ja Irlanti (http://www.beneluxa.org/). Miksei Suomi hyödynnä samankaltaista toimintamallia ja lyö hynttyitä yhteen muiden Pohjoismaiden kanssa kustannusten laskemiseksi?